IRTISANOUTUMINEN MALLIKKAASTI ALUSTA LOPPUUN

Irtisanoutuminen on monessa mielessä raskas ja monivaiheinen prosessi. Pelkästään päätöksen tekeminen voi viedä kuukausia, tai pahimmillaan vuosia. Saimme lukuisia kyselyitä eri asioista irtisanoutumiseen liittyen tämän sivuston kautta ja lopulta keksimme idean koota parhaat neuvot yhdeksi oppaaksi. Teetimme vielä sen lisäksi kyselyn kävijöiden kesken, jotta pystyimme varmistamaan, että apu tulee todella oikeaan tarpeeseen.

Tämän oppaan tarkoitus on auttaa vaikeimpien asioiden yli ja tarjota joka hetki konkreettisia neuvoja kuinka kannattaa toimia. Halusimme, että opas tarjoaa apua riippumatta siitä onko vasta harkitsemassa asiaa vai oletko juuri irtisanoutumassa.

Tältä sivuostolta löytyy hyvin paljon ilmaista tietoa ja jokaisen kannattaakin tutustua siihen. Haluamme kuitenkin kertoa miksi tämä opas kannattaa kaikesta ilmaisesta tiedosta huolimatta ostaa.

Pystyimme kokoamaan tähän oppaaseen kaiken tarvitun tiedon selkeään ja yksinkertaiseen kokonaisuuteen. Tieto on kätevästi järjestelty, jotta lukija tietää koko ajan mitä tulisi tehdä, että asiat hoituvat juuri niin kuin niiden pitääkin. Tärkein hyöty ei ole tieto vaan kätevyys ja helppous. Opas on koettu hyväksi apuvälineeksi, koska kaiken tarvitun tiedon ja työkalut saa yhdessä paketissa.

Emme halua kenenkään ostavan opasta epävarmana. Sen takia tarjoamme jokaiselle sivuston lukijalle täyden takuun. Jos opas ei tarjoa sitä mitä kaipaat, voit palauttaa sen ja saat rahasi välittömästi takaisin.

Oppaan hinta on nyt 11,50 € (norm. 24,90 €)

Tarjous on voimassa vain syyskuun ajan!

Saat oppaan toimitettuna sähköpostiisi pdf-muodossa, joten sinun ei tarvitse odottaa useita päiviä saadaksesi vastauksen mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.

lisaa-ostoskoriin

Oppaan tuoma todellinen hyöty voi olla sinulle lukusia tunteja säästetyssä ajassa ja yöunissa sekä satoja tai tuhansia euroja rahassa.

Jos et jostain syystä ole tyytyväinen oppaaseen, kerro meille lyhyesti miksi et ole ja saat rahasi takaisin. Palautamme siinä tapauksessa mielellämme rahasi takaisin kun saamme palautetta, jonka avulla voimme kehittää oppaastamme entistäkin paremman.

Opas: Irtisanoutuminen Mallikkaasti Alusta Loppuun

Oppaan avulla saat vastauksen seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuinka hoidan irtisanoutumisen mallikkaasti alusta loppuun?
  • Olenko tekemässä päätöstä oikeista syistä?
  • Mitä muita vaihtoehtoja minulla voi olla, mitä en ehkä ole tullut harkinneeksi?
  • Kuinka lähden tyylikkäästi ja ilman ylimääräistä säätöä työpaikastani?
  • Miten otan asian puheeksi?

Opas antaa sinulle konkreettiset askeleet ja välineet irtisanoutumiseen

  • Valmiit pohjat: Irtisanoutumislomake + palkkatodistus + työtodistus + CV-pohja ja esimerkki!
  • Valmis käsikirjoitus: ”Kuinka hoidan irtisanoutumisen sähköpostilla” 
  • Valmis käsikirjoitus: ”Kuinka hoidan irtisanoutumisen puhelimella”
  • Oppaan avulla selvität myös seuraavat asiat:
    • Voitko välttää karenssin
    • Mikä on irtisanoutumisaikasi
    • Mikä on jäljellä oleva työvelvoitteesi
    • Onko sinulla kilpailukieltosopimus
    • Lomarahasi määrän

Oppaan hinta on 11,50 € (norm. 24,90 €)

Tarjous on voimassa vain syyskuun ajan!

Saat oppaan toimitettuna sähköpostiisi pdf-muodossa, joten sinun ei tarvitse odottaa useita päiviä saadaksesi vastauksen mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.

lisaa-ostoskoriin

Haluatko tietää lisää oppaasta? Voit lähettää meille viestin sähköpostilla info@irtisanoutuminen.fi tai ottaa yhteyttä yhteydenottolomakkeella

Leave A Response